Ajankohtaista

Genelec Master viikonloput Audiotupa, Parkano

| Ajankohtaista

Pitkä odotus palkitaan. Hifihuoneen yhteistyökumppani Audiotupa/Parkano järjestää kuuman Genelec-uutuuden 1235A-mallin esittelyn kahtena viikonloppuna – 12.11-14.11 ja 19.11-21.11.

Genelec 1235A on legendaarisen ja maineikkaan 1035-mallin uudistettu painos tämän päivän ominaisuuksilla.

Demoviikonloppuja pidetään nyt kaksi peräkkäin, 12.11 – 14.11 on ensimmäinen. (Sunnuntaina isänpäivänä 14.11 myös onnistuu halukkaille.)

Toinen demoviikonloppu sitten heti viikon päästä 19.11 – 21.11

Myös viikolla iltaisin onnistuu mahdollisuuksien mukaan.

Äänessä Genelec 1235A akustoidussa isommassa huoneessa. Pienessä sivuhuoneessa voi kuulostella toista legendaa, 1032C mallia. Elektroniikan suhteen NAD/Bluesound BluOs käskee isoja, Yamaha pienempiä. Isot monitorit kyljellään vapaasti jalustalla. Kaksi 15” bassoa, iso suuntain jossa kaksi keskialueen elementtiä sekä painekammiodiskantti.

Tehtaan edustus paikalla, kuten myös Hifihuone osan päivistä. Kahvia ja pikkupurtavaa tarjolla totuttuun tapaan.

Maskeja ja käsidesiä tarjolla.

Ennakko-ilmoittautumisia suositellaan, väkimäärän tasaamisen onnistumiseksi.

Audiotupa, Tikankuja 2, Parkano

https://foorumi.hifiharrastajat.org/index.php?threads/audiotupa-master-viikonloput-viikoilla-45-ja-46.176563/